maanantai 3. joulukuuta 2012

Nokia Lumia 920 - ensivaikutelmia

Pääsin viime viikolla yhden iltapäivän verran kokeilemaan Nokian uutta lippulaivapuhelinta, Lumia 920:stä jonka käyttöjärjestelmänä hyrrää Windows Phone 8.

Ulkoasu ja rakenne
Puhelin näyttää ihan hyvältä noudattaen samaa muotoilua joka alkoi jo N9:stä. Se tuntuu jämäkältä ja hyvältä kädessä. Näyttö on kirkas, ihan iPhonen tasoa ja suuri näin iPhone 4S:ään tottuneelle. Ja tämä "ihmenäyttö" todellakin toimi nahkahanskat kädessä. Ei ehkä ihan yhtä hyvin kuin ilman mutta kyllä tuolla varmaan puheluun pystyy vastaamaan hanskoja riisumatta, iPhonessa tuo ei onnistu kuin nenällä ;-). Mutta suurestä näytöstä ja kohtuullisen leveistä reunuksista johtuen puhelin on iso, erityisesti leveyssuunnassa. Jos 920 on kädessä ei sillä kädellä oikein voi tehdä mitään muuta koska sormet eivät yllä reilusti sen ympäri. Toinen seikka joka puhelimeen tarttuessa häiritsee on se että laitteen oikea kylki on täynnä nappuloita; ylinnä äänenvoimakkuussäätimet, sitten virta/nukutusnäppäin ja alimmaisena kameranäppäin. Tämä tekee puhelimen käteen ottamisen vaikeaksi siten että ei tulisi vahingossa painaneeksi jotakin näistä. Lisäksi puhelin on painava, varsinkin jos sitä vertaa iPhone 5:een joka tuntuu kädessä uskomattoman kevyeltä.

Käyttöjärjestelmä
Näin satunnaiselle Windows Phonen kokeilijalle ero WP 7:n ja WP 8:n välillä ei ole suuren suuri. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa, olihan jo WP 7:ssa varsin raikas ja uudenlainen käyttöliittymä mutta hieman ihmetyttää mikä siinä oli niin huonoa että koko alusta piti laittaa sovelluskehitysympäristöä myöten uusiksi estäen näin esimerkiksi WP 7-laitteiden päivittämisen uuteen käyttöjärjestelmään. No nyt ollaan (taas) uudessa alustassa ja ihan hyvältä näyttää ja tuntuu. Ainoa mikä pistää miettimään on se miten käyttöliittymä toimii sitten kun sovelluksia, pikalinkkejä ym ikoneja alkaa olla liikaa rullailtavaksi yhdellä näytöllä. No haulla ne ainakin löytyvät kuten iPhonessakin.

Sovellukset
Sovelluksia ei Windows Phone 8:lle liiaksi ole mutta onneksi siinä toimivat WP 7:n sovellukset. Sovelluskauppaa kokeillessa ensimmäistä kertaa se antoi ensin kryptisen virheilmoituksen jonka jälkeen puhelin siirtyi selaimeen joka ohjautui Microsoftin palveluun jossa kysyttiin syntymävuottani ja maata jossa olen, ilmeisesti nämä tiedot puuttuivat Microsoft-profiilistani ja ovat jostain syystä oleellisia sovelluskaupan kannalta. Kun sitten menin uudelleen sovelluskauppaan niin nyt ei enää tullut virheilmoitusta mutta nyt itse kauppa kysyi syntymäaikaani (tällä kertaa päivän tarkkudella) ja maata jossa olen! Nämä täytettyäni ilmaisten sovellusten lataaminen onnistuikin sitten helposti. Ei ihan Applen tasoinen ensikokemus mutta valovuosia edellä Nokian Ovi-virityksestä. Kokeilin myös puhelimen Exceliä, Office kun on yksi WP:n myyntivaltteja. Se oli pettymys. Avasin testitiedoston Skydrive-tililtä ja yritin editoida sitä, huonoin tuloksin. En esimerkiksi keksinyt miten näppäimistöstä pääsee eron sen kerran tultua esiin. Vaikka tietokoneessa Excel hakkaakin Applen Numbersin mennen tullen väittäisin asian olevan puhelimessa päinvastoin.

Kamera
Tämän puhelimen eittämätön valtti on sen kamera. Erityisesti hämärässä se loistaa verrattuna muihin kännykkäkameroihin verrattuna. Alla olevat esimerkkikuvat on otettu hämärässä työhuoneessa (ehkä tuo iPhonella otettu kuva antaa oikeimman käsityksen huoneen hämäryydestä) Lumia 920:llä ja iPhone 4S:llä, ero on aika selvä Lumian hyväksi.


Lumia 920, normaalikuvaustila, ilman salamaa


Lumia 920, yökuvaustila, ilman salamaa


iPhone 4S, ilman salamaa

Yhteenveto
Kaiken kaikkiaan puhelin jätti itsestään positiivisen vaikutelman. Nokian ongelma on kuitenkin siinä että useimmat Lumia-puhelinten eduista liittyvät WP 8 käyttöjärjestelmään joka on tarjolla monella kilpailijallakin. Toistaiseksi Nokia pystyy erottautumaan lähinnä kamerateknologiallaan ja muutamilla sovelluksilla. Muissa asioissa kilpailijoilla on omat etunsa, esimerkiksi HTC tarjoaa Lumia-sukuista muotoilua kompaktimmassa ja kevyemmässä 8X-mallissaan. Jos olisin itse ostamassa nyt älypuhelinta olisi iPhone edelleen valintani. Mutta ehkä jonain päivänä Windows Phone ja Nokia tarjoavat minullekin todellisen vaihtoehdon. Lumia 920 antaa ainakin toiveita siihen suuntaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti