Canon PowerShot S95

No niin, nyt se sitten tuli hankittua. Viimeinen pisara oli se kun vaimo sanoi tarvitsevansa pokkarin. Ja lisäksi kun kyseinen laite tuli Stockmannin kanta-asiakastarjoukseksi joulukuussa niin hankintapäätös oli tehty (laitetta edes kokeilematta).

Olimme viikonloppuna vaimon kanssa Turussa "minilomalla" ja ostin kameran, Canonin oman nahkakotelon sekä Sandisk Ultra 8 GB SDHC (15 MB/s) muistikortin Turun Stokkalta. Turussa tuli sitten kuvailtua jonkin verran ja laitan tähän muutaman kuvan malliksi.

Nämä kuvat on kuvattu vain RAW-muodossa ja nämä tähän liitetyt ovat iPhoton tulkintoja niistä. En osaa sanoa mitä se on niille tehnyt mutta itse en ole näitä kuvia lainkaan säätänyt (vielä):

Syy siihen miksi näitä ei ole säädetty on se että Lightroom ei vielä tue S95:n RAW-tiedostoja (paitsi huijaamalla sitä luulemaan että kuvat ovat S90:n RAW-tiedostoja). Eikä minulla vielä ole Lightroom 3:n lisenssiäkään (mutta se menee hankintaan viimeistään kun siihen tulee tuo S95 RAW-päivitys). Ja syy siihen miksi nämä ovat vain RAW-muodossa on yksinkertaisesti se että kamerani oli paketista otettaessa siinä tilassa (ilmeisesti joku on tätä kappaletta kokeillut jo ennen minua). Nyt olen asettanut sen kuvaamaan RAW+JPEG:iä.

Tähän asti kokemukset ovat positiivisia. Laite on pieni ja jämäkkä, kuvan laatu tuntuu pokkariksi erittäin hyvältä. Prosessori tuntuu tehokkaalta, mitään odotteluja en ole huomannut vaikka RAW:ta ja RAW+JPEG:iä olenkin kuvannut. Auto-ISO on ominaisuus jota kaipaisin järkkäriinikin ja eiköhän se noissa uudemmissa Canoneissakin jo ole. Viisi vuotta sitten ei ollut kuin Nikonissa.

Selvästi S95 on tarkoitettu "vakavan" harrastajan pokkariksi, niin hyvät ja helppokäyttöiset ovat manuaalisäädöt. Lisäksi muutamat säätimet ovat varsin vapaasti "kustomoitavissa" haluamikseen, myös ominaisuus joka olisi järkkärissäkin mukavaa (1D:ssä taitaa tämäkin olla).

HD-video (720p) on näin still-kuvaajan mielestä ihan kelvollisen näköistä, tosin kameraa liikuteltaessa olen havaitsevinani jotain pientä nykimistä tms. Ilmeisesti tämä on kuitenkin aika yleinen ongelma HD-videokuvauksen kanssa ja tähän auttanee erilaisten vakauttimien käyttö.

Kameran käyttöonnistuu jopa hanskat kädessä takaseinän valintakiekon keskellä olevan set-nappulan painamista lukuunottamatta.

By the way, jos jotain kiinnostaa dpreview.com on julkaissut vertailun "2010 Enthusiast Compact" jossa on vertailty Canon S95:sta, Nikon Coolpix P7000:tta ja Panasonic Lumix DMC-LX5:sta. S95 on tässäkin seurassa pärjännyt ihan kohtuullisen hyvin vaikka onkin joukon ainoa todellinen taskukamera.

gps4cam

Dpreview.com:ista osui silmiini uutinen gps4cam -ohjelmasta iPhonelle. Kyseisellä ohjelmalla pystyy helposti lisäämään geotagit eli tarkat sijaintikoordinaatit valokuviin vaikka kamera ei geotagejä tukisikaan. Aluksi softa käynnistetään jolloin se paikantaa itsensä GPS:n avulla ja päivittää sijaintitietojaan muutaman eri vaihtoehdon mukaisesti. Ohjelma jätetään päälle, kameralla otetaan kuvia ja voidaan siirtyä paikasta toiseen ja jatkaa kuvien ottamista. Kun retki on ohi, painetaan gps4cam ohjelmasta Export ja se tekee sijaintitiedoista ja aikaleimoista kaksiulotteisen viivakoodin iPhonen ruudulle. Lopuksi otetaan kameralla kuva tästä koodista ja homma on tallessa.

Kun kuvat sitten siirretään aikanaan koneelle, ajetaan koneella gps4cam -ohjelma joka lukee kaikki kuvat, löytää viimeisestä kuvasta viivakoodin ja purkaa siitä paikka- ja aikakoodit ja lopuksi kirjoittaa kunkin kuvan metadataan paikkakoodin. Toimiakseen tämä luonnollisesti edellyttää että kameran kello on edes suurinpiirtein ajassa.

Homma on suurinpiirtein niin yksinkertainen kuin se voi olla ottaen siis huomioon että kamerassa ei ole minkäänlaista tukea GPS-paikannukselle. Ja toimii yllättävän hyvin! Tein pienen kenttätestin hakieassani tyttären kaupungilta kotiin. Ohjelma oli asetettu päivittämään paikkatieto 30 sekunnin välein joten luonnollisesti se ei autolla liikuttaessa ollut aivan 100%:n tarkka kuin joko sattumalta tai sitten jos olin paikallani vähintään tuon 30 sekunttia. Ja tosi hyvin toimi! Alla esimerkki.

Ai niin ja koko lystin hinta: huimat 1,59 € iTunes App Storessa.

Hämärän rajamailla

Viime viikonloppuna tuli taas harrastettua valokuvaamista parissa eri tilaisuudessa. Täytyy kyllä sanoa että ei ole marraskuinen Suomi mikään valokuvaamisen ihannepaikka. Valoa on parhaimmillaankin erittäin niukasti ja nyt molemmissa tilaisuuksissa sisävalaistus oli myös hämärä. Ilman keinovaloa ainoa keino saada kuvia elävistä olennoista on käyttää suuria herkkyyksiä (ISO 1600 - 3200) ja valovoimaisten objektiivien suurimpia aukkoja (2.8, 2.0 jopa 1.4). Ja salamaahan minä en käytä (enkä edes omista).

Kamerassa kiinni olevalla salamalla olisi tietysti valoa saanut kohteeseen enemmän mutta minun makuuni kuvat siitä tuskin olisivat parantuneet, pikemminkin päin vastoin. Jos tapahtumassa kuvaaminen olisi ollut pääasia niin koko tila olisi pitänyt valaista sitä ajatellen. Todennäköisesti vain studiosalamoilla ja ammattitaidolla tilanne olisi pystytty "pelastamaan". Mutta koska kuvien on tarkoitus vain toimia muistona tapahtumasta on ihan sallittua että niissä on vähän kohinaa ja epätarkkuutta mutta väittäisin myös niihin tallentuneen aitoa tunnelmaa juurikin keinovalaistuksen puuttuessa.

Yksi ongelma on jälkikäsittelyssä tällaisissa kuvissa valkotasapainon säätäminen. Jos sen säätää "oikein" (eli kohteen mukaan) niin ikkunoista näkyvä hämärä on erittäin kylmää eli voimakkaan sinistä. Jos taas sinisyyttä koittaa vähentää valkotasapainolla tulevat kohteen värit lämpimiksi eli keltaisiksi. Ratkaisin ongelman lopulta osassa kuvia siten että säädin valkotasapainon kohteen mukaan ja vähensin sininstä väriä jos ulkoilman hämäryys oli häiritsevät sinistä eikä kohteessa ollut juurikaan sinistä väriä. Jätin kuitenkin sen verran sinistä että kaikissa kuvissa ulkoilma on selkeästi sinertävää.

Tässä kuvia sunnuntailta

Lauantain kuvat löytyvät Flickr:stä.

Takaisin pokkariin?

Muutaman viikon takaisessa This Week in Photography -podcastissä puhuivat mm. kakkoskameroistaan joita pitävät aina mukanaan. Yksi kaveri kehui kovasti Canon S90:tä ja kun en ole aikoihin noihin pokkareihin perehtynyt niin kävinpä tutustumassa dpreview:ssa kyseiseen laitteeseen.

Ja täytyy sanoa että kyllä on pokkarit kehittyneet! Kun katselee noita esimerkkikuvia niin vau! Jopa ISO 3200 herkkyydellä ihan mukavaa jälkeä. Ominaisuuksissakin löytyy taskukameraksi ihan mukavasti; RAW-kuvaus on tietysti ja f/2.0 aukkokin löytyy laajakulmapäästä. Ulkoasu ja "hallintalaitteet" ovat kuin äärimmilleen pelkistetystä järkkäristä.

Tuosta on tullut sittemmin uusi (parannettu?) malli S95 joka maksaa 399,- eli yli 200 vähemmän kuin himoitsemani EF 100/2.8 macro. Ja tuolla kai kuvaisi makrokuvia ihan mukavasti, pienempi kenno kun antaa mahdollisuuden tarkentaa lähemmäksi.

Tietenkään tämä ei missään mielessä korvaisi järkkäriä, vaan olisi sitä täydentävä laite joka kulkisi helpommin mukana. Esimerkiksi lyhyemmille työmatkoille ei tule otettua järkkäriä mukaan mutta tämä sujahtaisi taskuun helposti.

Tulisikohan tuollaista pidettyä oikeasti mukana? Toisaalta puhelimen kamera on käytännössä aina mukana vaikka se ei taas sitten ole lähelläkään S90:n tasoa, ei edes Nokian uudessa N8:ssa.

Älypuhelimet ja julkinen liikenne

Tulin juuri kotiin Jyväskylästä. Yli tunnin myöhässä, kiitos VR:n. Mutta onneksi oli iPhone matkakaverina jonka ansiosta ylimääräinen tunti Tampereen rautatieaseman kahvilassakin meni aika kivuttomasti. Ja kiitos VR:lle pullakahveista.

Oli muuten aika monella muullakin iPhone tai jokin muu älypuhelin ja taisin nähdä yhden e-kirjan lukijankin junassa ja asemalla. Nämä vehkeet lisäävät taatusti julkisen liikenteen (ja erityisesti junien) suosiota. Osan matkasta voi tehdä töitä mutta välillä voi rentoutua tv-ohjelmien, elokuvien, musiikin, podcastien tai äänikirjojen parissa. Minäkin katselin tänään tv-ohjelmia (lataan ne TVkaistasta) jopa neljän kuukauden takaa, kesällä kun ei ole aikaa juuri telkkaria katsella.

"Dogma-kuvaaja"

Tämä vuodatus täytyy aloittaa pitkähköllä selostuksella valokuvausharrastukseni historiasta. Varsinainen "dogma"-osuus löytyy kirjoituksen lopusta.

Aloitin valokuvausharrastuksen vuonna 2001 hankkimalla siihen aikaan "vähän paremman" pokkarin, Olympus C-3040:n. Siinä oli huimat 3 megapixeliä, valovoimainen F1.8 - F2.6 objektiivi ja ennenkaikkea mahdollisuus täysiin käsisäätöihin.

Tällä vehkeellä sitten opettelin valokuvauksen perusteita neljä vuotta ja vähitellen törmäsin yhä useammin laitteen rajoituksiin, useimmiten voimakkaaseen kohinaan suuremmille herkkyyksillä sekä valkotasapainon säätämisen vaikeuteen.

Kun Canon sitten syksyllä 2005 toi markkinoille ensimmäisen harrastelijan budjettiinkin sopivan "täysikennoisen" kameran EOS 5D:n, olin ensimmäisten joukossa hankkimassa sen. Halusin kerralla kunnollisen kameran jossa objektiivien millit ovat todellisia ilman mitään croppikertoimia.

Ensimmäiseksi objektiiviksi hankin 50/1.4:n (olin lukenut että "vanhaan hyvään aikaan" usein järjestemäkameran mukana tuli 50 mm normaaliobjektiivi jolla oli hyvä aloittaa valokuvausharrastus). 50 mm:n ostin uutena mutta seuraava objektiivi oli  käytettynä ostettu 24L/1.4 joka toi ihan uusia mahdollisuuksia laajoine kuva-aloineen. Vielä puuttui jonkinlainen tele jonka löysinkin pian Turun Rajalasta myöskin käytettynä: 135L/2. Näin minusta oli tullut onnellinen kolmen prime-objektiivin omistaja.

Jo Olympuksen aikoihin opin että salamalla saa muuten hyvän hyvän kuvan pilattua. Ja varsinkin kamerassa olevalla salamalla. Näin minua ei lainkaan haitannut se että 5D:stä puuttui tällainen yhdysrakenteinen salama kokonaan, olihan siinä muutenkin vähän kohinaa suurilla herkkyyksillä. Lisäksi valovoimaiset prime-linssit mahdollistavat kuvaamisen myös vähässä valossa ilman salamaa.

Olen kuvannut 5D:llä käytännössä aina RAW-muodossa. Tällöin muistikortille tallentuu kennon data sellaisenaan sekä kameran prosessoima esikatselukuva. Varsinainen kuva täytyy tällöin "kehittää" tietokoneella erillisellä ohjelmalla. Aluksi käytin RawShooter -nimistä Windows-ohjelmaa. Kun Adobe ostin kyseisen softatalon ja kehitti osin siltä pohjalta Lightroomin siirryin samalla kertaa sekä Mac- että Lightroom-käyttäjäksi. Photoshoppia en ole koskaan oikeastaan käyttänyt enkä lisenssiä siihen omista. Jonkin verran olen tehnyt kuvankäsittelykokeiluja Gimpillä ja Pixelmatorin kokeiluversiolla. Tällä hetkellä esimerkiksi koneesta ei kuitenkaan löydy kumpaakaan noista asennettuna.

Näin valokuvausharrastukseni on noudattanut jo yli viiden vuoden ajan seuraavia "dogmia":

1. Käytän vain kiinteäpolttovälisiä prime-objektiiveja, zoomit eivät ole "sallittuja". Primejen etuina ovat kuvanlaatu, valovoima, keveys ja pienempi koko verrattuna zoon-objektiiveihin. Huonona puolena on sitten paljon jäykempi ja hitaampi kuvaussessio kun polttovälin vaihtaakseen joutuu vaihtamaan koko objektiivin. Toisaalta juuri tämä opettaa mielestäni suunnittelemaan asioita etukäteen ja toisinaan soveltamaan; jos ei viitsi tai ehdi vaihtaa objektiivia on kuva otettava sillä mikä sattuu kiinni olemaan. Ehkäpä myös rajauksia tulee mietittyä näin enemmän.
2. Kuvaan vallitsevassa valossa. Salama ei ole "sallittu". Kun valoon ei voi suoraan vaikuttaa joutuu valaistusasioita miettimään toisella tapaa kuin salamoiden avulla kuvatessa. Toisaalta "keinovalaisu" on kokonaan oma maailmansa jota alan ehkä vielä jokus opettelemaan.
3. Kuvaan vain RAW:ta. Kun muistikortille tallentuu kennon data valmiin jpg-tiedoston sijaan on jälkeenpäin paljon enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa kuvaan jälkikäsittelyssä.
4. Ei kuvankäsittelyä. Tällä tarkoitan nimenomaan "Photoshoppaamista", esimerkiksi asioiden poistamista kuvista (kennon roskia lukuunottamatta), useamman kuvan yhdistämisiä (HDR- ja panoraamakuvat poislukien) ja muita useimmiten layereitä vaativia editointeja. Sen sijaan "pimiötoimenpiteet" ovat sallittuja. Käytännössä kaikki mitä Lightroomilla voi tehdä on sallittua.

Näillä pelisäännöillä mennään toistaiseksi. Sitähän ei tiedä vaikka kävisin huomenna vaihtamassa objektiivini zoom linsseihin ja hankin studiosalamasetin.

Windows Phone 7

Olen mielenkiinnolla näin yli kaksi vuotta iPhonea käyttäneenä seurannut Microsoftin uusimman puhelinkäyttöjärjestelmän kehittymistä. Täytyy yhtyä useisiin kommentteihin siitä että MS on ensimmäinen joka on iPhonen julkaisun jälkeen yrittänyt todella keksiä jotain ihan uutta eikä vain tehdä omaa iPhone-kopiotaan.

iPhone on tyypillinen Applen tuote: suljettu, käyttäjän kannalta erittäin yksinkertainen käyttää ja takuuvarmasti toimiva yhdistelmä softaa ja rautaa. Toinen nykyään suosittu alusta Android on puolestaan avoin nörttien alusta jota voi (ja kai vähän pitääkin) virittää vapaasti ja jossa laitevalmistajia ja -malleja on useita. Windows  Phone 7 on asemoitu jotakuinkin näiden väliin: monella tapaa MS on ottanut Applesta oppia ja halunnut "suojata" käyttäjää liialta säätämiseltä. Toisaalta MS on antanut usean laitevalmistajan alkaa tekemään WP 7 puhelimia.

Kuuntelin tänään Windows Weekly podcastin uusimman jakson jossa (jälleen kerran) puhuttiin WP 7:sta. Tässä jaksossa Paul Thurrott luetteli speksejä jotka MS on määrännyt pakolliseksi kaikkiin WP 7 laitteisiin (näytön resoluutio, videokuvaukseen pystyvä kamera, vähinään 1 GHz prosessori, vähintään 256 MB RAM muistia jne) ja toisaalta ominaisuuksia joita ei ole määrätty pakollisiksi (esim. kuulokeliitäntä, etupuolen kamera jne).

Tätä miettiessäni ajattelin että mitenköhän laitevalmistajat yrittävät jatkossa erottautua toisistaan. Kun speksit ovat niin samanlaiset ja lisäominaisuuksiin ei löydy käyttöjärjestelmästä tukea (esim. etupuolen kameraan) niin aika vähiin jää erottautumisen keinot. Lähinnä tulee mieleen muotoilu, (pienehköt) erot näytön koossa ja hinta. Voi vielä olla että tästä tulee ongelma WP 7:n yleistymiselle, ehkä olisi kuitenkin ollut parempi että MS olisi valinnut yhden hovihankkijan tekemään laitteet (kuten Apple).

No aika näyttää, joka tapauksessa hatunnosto Microsoftille, itse odotan ainakin mielenkiinnolla mitä tuleman pitää ja minkälaisen käyttökokemuksen Windows Phone 7 antaa kun sitä pääsee kokeilemaan. Eiköhän noita pian pääse näkemään Microsoftin kavereilla nyt kun MS antaa sellaiset kaikille työntekijöilleen.

Aloittamisen vaikeus

Olen pitkään ajatellut että minä en ala mitään blogia kirjoittamaan. Viime aikoina kuitenkin lähipiirin esimerkit ovat pistäneet ajattelemaan että mitäpä jos sitten kuitenkin, lähinnä omaksi iloksi alkaisikin pitää jonkinlaista verkkopäiväkirjaa. Pari seikkaa olen kuitenkin päättänyt:

1. Stressiä tästä ei saa tulla. Olkoon päivittämättä vaikka vuosia, se ei saa aiheuttaa paineita kirjoittaa väkisin.
2. Kirjoitusten sävyn tulee olla positiivinen. Aivan liian usein löydän itseni ajattelemasta asioista negatiivisesti. Näin ei pidä tehdä eikä varsinkaan tätä ajattelua pidä jakaa muille, se on varmin tapa pilata kirjoittamisen ja lukemisen ilo. Toivottovasti muistan aina ennen julkaisua tarkistaa että kirjoituksen pääsävy on positiivinen. Tietysti aion kirjoittaa myös asioista jotka eivät ole niin hyvin kuin voisivat mutta enimmäkseen asioista on yritettävä löytää se valoisampi puoli. Vanhaa sananlaskua mukaillen jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä kirjoita ollenkaan.