"Dogma-kuvaaja"

Tämä vuodatus täytyy aloittaa pitkähköllä selostuksella valokuvausharrastukseni historiasta. Varsinainen "dogma"-osuus löytyy kirjoituksen lopusta.

Aloitin valokuvausharrastuksen vuonna 2001 hankkimalla siihen aikaan "vähän paremman" pokkarin, Olympus C-3040:n. Siinä oli huimat 3 megapixeliä, valovoimainen F1.8 - F2.6 objektiivi ja ennenkaikkea mahdollisuus täysiin käsisäätöihin.

Tällä vehkeellä sitten opettelin valokuvauksen perusteita neljä vuotta ja vähitellen törmäsin yhä useammin laitteen rajoituksiin, useimmiten voimakkaaseen kohinaan suuremmille herkkyyksillä sekä valkotasapainon säätämisen vaikeuteen.

Kun Canon sitten syksyllä 2005 toi markkinoille ensimmäisen harrastelijan budjettiinkin sopivan "täysikennoisen" kameran EOS 5D:n, olin ensimmäisten joukossa hankkimassa sen. Halusin kerralla kunnollisen kameran jossa objektiivien millit ovat todellisia ilman mitään croppikertoimia.

Ensimmäiseksi objektiiviksi hankin 50/1.4:n (olin lukenut että "vanhaan hyvään aikaan" usein järjestemäkameran mukana tuli 50 mm normaaliobjektiivi jolla oli hyvä aloittaa valokuvausharrastus). 50 mm:n ostin uutena mutta seuraava objektiivi oli  käytettynä ostettu 24L/1.4 joka toi ihan uusia mahdollisuuksia laajoine kuva-aloineen. Vielä puuttui jonkinlainen tele jonka löysinkin pian Turun Rajalasta myöskin käytettynä: 135L/2. Näin minusta oli tullut onnellinen kolmen prime-objektiivin omistaja.

Jo Olympuksen aikoihin opin että salamalla saa muuten hyvän hyvän kuvan pilattua. Ja varsinkin kamerassa olevalla salamalla. Näin minua ei lainkaan haitannut se että 5D:stä puuttui tällainen yhdysrakenteinen salama kokonaan, olihan siinä muutenkin vähän kohinaa suurilla herkkyyksillä. Lisäksi valovoimaiset prime-linssit mahdollistavat kuvaamisen myös vähässä valossa ilman salamaa.

Olen kuvannut 5D:llä käytännössä aina RAW-muodossa. Tällöin muistikortille tallentuu kennon data sellaisenaan sekä kameran prosessoima esikatselukuva. Varsinainen kuva täytyy tällöin "kehittää" tietokoneella erillisellä ohjelmalla. Aluksi käytin RawShooter -nimistä Windows-ohjelmaa. Kun Adobe ostin kyseisen softatalon ja kehitti osin siltä pohjalta Lightroomin siirryin samalla kertaa sekä Mac- että Lightroom-käyttäjäksi. Photoshoppia en ole koskaan oikeastaan käyttänyt enkä lisenssiä siihen omista. Jonkin verran olen tehnyt kuvankäsittelykokeiluja Gimpillä ja Pixelmatorin kokeiluversiolla. Tällä hetkellä esimerkiksi koneesta ei kuitenkaan löydy kumpaakaan noista asennettuna.

Näin valokuvausharrastukseni on noudattanut jo yli viiden vuoden ajan seuraavia "dogmia":

1. Käytän vain kiinteäpolttovälisiä prime-objektiiveja, zoomit eivät ole "sallittuja". Primejen etuina ovat kuvanlaatu, valovoima, keveys ja pienempi koko verrattuna zoon-objektiiveihin. Huonona puolena on sitten paljon jäykempi ja hitaampi kuvaussessio kun polttovälin vaihtaakseen joutuu vaihtamaan koko objektiivin. Toisaalta juuri tämä opettaa mielestäni suunnittelemaan asioita etukäteen ja toisinaan soveltamaan; jos ei viitsi tai ehdi vaihtaa objektiivia on kuva otettava sillä mikä sattuu kiinni olemaan. Ehkäpä myös rajauksia tulee mietittyä näin enemmän.
2. Kuvaan vallitsevassa valossa. Salama ei ole "sallittu". Kun valoon ei voi suoraan vaikuttaa joutuu valaistusasioita miettimään toisella tapaa kuin salamoiden avulla kuvatessa. Toisaalta "keinovalaisu" on kokonaan oma maailmansa jota alan ehkä vielä jokus opettelemaan.
3. Kuvaan vain RAW:ta. Kun muistikortille tallentuu kennon data valmiin jpg-tiedoston sijaan on jälkeenpäin paljon enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa kuvaan jälkikäsittelyssä.
4. Ei kuvankäsittelyä. Tällä tarkoitan nimenomaan "Photoshoppaamista", esimerkiksi asioiden poistamista kuvista (kennon roskia lukuunottamatta), useamman kuvan yhdistämisiä (HDR- ja panoraamakuvat poislukien) ja muita useimmiten layereitä vaativia editointeja. Sen sijaan "pimiötoimenpiteet" ovat sallittuja. Käytännössä kaikki mitä Lightroomilla voi tehdä on sallittua.

Näillä pelisäännöillä mennään toistaiseksi. Sitähän ei tiedä vaikka kävisin huomenna vaihtamassa objektiivini zoom linsseihin ja hankin studiosalamasetin.

Windows Phone 7

Olen mielenkiinnolla näin yli kaksi vuotta iPhonea käyttäneenä seurannut Microsoftin uusimman puhelinkäyttöjärjestelmän kehittymistä. Täytyy yhtyä useisiin kommentteihin siitä että MS on ensimmäinen joka on iPhonen julkaisun jälkeen yrittänyt todella keksiä jotain ihan uutta eikä vain tehdä omaa iPhone-kopiotaan.

iPhone on tyypillinen Applen tuote: suljettu, käyttäjän kannalta erittäin yksinkertainen käyttää ja takuuvarmasti toimiva yhdistelmä softaa ja rautaa. Toinen nykyään suosittu alusta Android on puolestaan avoin nörttien alusta jota voi (ja kai vähän pitääkin) virittää vapaasti ja jossa laitevalmistajia ja -malleja on useita. Windows  Phone 7 on asemoitu jotakuinkin näiden väliin: monella tapaa MS on ottanut Applesta oppia ja halunnut "suojata" käyttäjää liialta säätämiseltä. Toisaalta MS on antanut usean laitevalmistajan alkaa tekemään WP 7 puhelimia.

Kuuntelin tänään Windows Weekly podcastin uusimman jakson jossa (jälleen kerran) puhuttiin WP 7:sta. Tässä jaksossa Paul Thurrott luetteli speksejä jotka MS on määrännyt pakolliseksi kaikkiin WP 7 laitteisiin (näytön resoluutio, videokuvaukseen pystyvä kamera, vähinään 1 GHz prosessori, vähintään 256 MB RAM muistia jne) ja toisaalta ominaisuuksia joita ei ole määrätty pakollisiksi (esim. kuulokeliitäntä, etupuolen kamera jne).

Tätä miettiessäni ajattelin että mitenköhän laitevalmistajat yrittävät jatkossa erottautua toisistaan. Kun speksit ovat niin samanlaiset ja lisäominaisuuksiin ei löydy käyttöjärjestelmästä tukea (esim. etupuolen kameraan) niin aika vähiin jää erottautumisen keinot. Lähinnä tulee mieleen muotoilu, (pienehköt) erot näytön koossa ja hinta. Voi vielä olla että tästä tulee ongelma WP 7:n yleistymiselle, ehkä olisi kuitenkin ollut parempi että MS olisi valinnut yhden hovihankkijan tekemään laitteet (kuten Apple).

No aika näyttää, joka tapauksessa hatunnosto Microsoftille, itse odotan ainakin mielenkiinnolla mitä tuleman pitää ja minkälaisen käyttökokemuksen Windows Phone 7 antaa kun sitä pääsee kokeilemaan. Eiköhän noita pian pääse näkemään Microsoftin kavereilla nyt kun MS antaa sellaiset kaikille työntekijöilleen.

Aloittamisen vaikeus

Olen pitkään ajatellut että minä en ala mitään blogia kirjoittamaan. Viime aikoina kuitenkin lähipiirin esimerkit ovat pistäneet ajattelemaan että mitäpä jos sitten kuitenkin, lähinnä omaksi iloksi alkaisikin pitää jonkinlaista verkkopäiväkirjaa. Pari seikkaa olen kuitenkin päättänyt:

1. Stressiä tästä ei saa tulla. Olkoon päivittämättä vaikka vuosia, se ei saa aiheuttaa paineita kirjoittaa väkisin.
2. Kirjoitusten sävyn tulee olla positiivinen. Aivan liian usein löydän itseni ajattelemasta asioista negatiivisesti. Näin ei pidä tehdä eikä varsinkaan tätä ajattelua pidä jakaa muille, se on varmin tapa pilata kirjoittamisen ja lukemisen ilo. Toivottovasti muistan aina ennen julkaisua tarkistaa että kirjoituksen pääsävy on positiivinen. Tietysti aion kirjoittaa myös asioista jotka eivät ole niin hyvin kuin voisivat mutta enimmäkseen asioista on yritettävä löytää se valoisampi puoli. Vanhaa sananlaskua mukaillen jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä kirjoita ollenkaan.