sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Uutta TV:tä valitsemassa


Kun päätös uuden telkkarin hankkimisesta oli tehty, oli laitteen valinta kohtuullisen helppoa. Lähtökohdat valinnalle olivat:
  • Koko vähintään 50 tuumaa. Meillä katseluetäisyys on nelisen metriä (13 jalkaa) eikä haittaisi jos uutiset pystyisi katsomaan vaikka miltei kahdeksan metrin päässä olevan ruokapöydän ääreltä. Jos katsoo esimerkiksi Amazonin kokotaulukosta niin huomaa että tällaisiin olosuhteisiin minimikoko on 50 tuumaa ja ylärajaa ei käytännössä olekaan.
  • Plasma: tässä kokoluokassa plasma pääsee oikeuksiinsa. Plasma-televisiossa liike toistuu paremmin, musta on mustaa eikä harmaata ja katselukulma on täysi 180 astetta ilman värivääristymiä. Haittapuolella ovat sitten jonkin verran paksumpi ja painavampi laite joka kuluttaa enemmän sähköä ja jossa on riski kuvan kiinnipalamiselle. 
  • DVB-T2 viritin: nyt kun vihdoin saatiin päätettyä että tämä on se standardi jota Suomessa käytetään, olisi television ostaminen ilman DVB-T2 -tukea vähän sama kuin analogisen television ostaminen; tarvitaan taas ulkoinen digiboksi jotta (HD-)lähetystä pystyisi vastaanottamaan. Lisäksi noita DVB-T2 digibokseja on melko rajallinen valikoima.
  • Ei 3D:tä. Henkilökohtaisesti uskon nykyisen 3D hömpän olevan ohimenevä ilmiö ja kykenen saamaan migreenin ilman sitäkin. Minua harmittaisi maksaa televisiossa mielestäni täysin turhasta 3D:stä senttiäkään.
Luulin jo että DVB-T2 ja ei-3D:tä eivät samaan laitteeseen mahdu, kumpikin kun on uusinta uutta jota valmistajat kuvittelevat kaikkien haluavan. Merkkivalikoima tuntui rajoittuvan LG:hen, Panasoniciin ja Samsumngiin. Merkkeinä rankkasin nämä sitten omien mielikuvien ja DVDPlazan keskusteluiden perusteella järjestykseen Panasonic, Samsung ja viimeisenä LG. Löysin sitten iloiseksi yllätyksekseni Panasonicilta uuden mallin jossa juuri nuo ominaisuudet toteutuivat, Panasonic Viera TX-P50G30Y.

Verkkokauppa.com lupaili laitteelle toimitusajaksi 5-9 työpäivää ja laitoin tilauksen vetämään. Kysyin seuraavana päivänä kyseistä laitetta vielä paikalliselta Expert-kauppiaalta joka lupasikin sen käytännössä samalla hinnalla ja mikä parasta, laitteita oli varastossa. Tällä välin Verkkokauppa.com:in toimitusaika oli repsahtanut arvioon 2-4 viikkoa mikä ei kokemusteni mukaan ennusta hyvää. Näin peruin Verkkokauppa.com:in tilauksen ja ostin laitteen "lähikaupasta". Se on näin ison laitteen kyseessä ollen sikälikin viisasta että jos laitteen joutuu joskus kiikuttamaan takuuhuoltoon niin kuljettaminen onnistuu huomattavasti vähemmällä vaivalla.

Uusi televisio on nyt ollut käytössä vajaan viikon, kirjoittelen tarkemmin käyttökokemuksista myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti