lauantai 3. maaliskuuta 2012

Canon EOS 5D Mark III


Ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) järjestelmäkamerani on alkuperäinen Canon EOS 5D vuodelta 2005. Ostin sen heti kun se tuli saataville vaikka se olikin kallis. Kamera on täyttänyt ne odotukset jotka sille hankitavaiheessa asetin. Suurin miinus tuossa kamerassa on sen puutteet "urheilukuvauksessa"; tarkennus ei ole nykymittapuulla mitenkään erityisen nopea ja sarjakuvausnopeus on vaatimaton, vain kolme kuvaa sekunnissa. Nämä puutteet tulevat nykyään aika usein esiin esimerkiksi koiria kuvatessa. Lisäksi käytännön valovoimaa ei koskaan ole liika ja vaikka alkuperäinen 5D onkin aikansa huippua näiltä osin on kehitys mennyt jo siitä ohi ja nykykameroiden kohina on merkittävästi pienempää suuremmilla herkkyyksillä.

Seuraava versio tästä kamerasta oli 5D Mark II joka julkaistiin jo yli kolme vuotta sitten. Tässä kamerassa uutta oli suurempi tarkkuus ja ennenkaikkea HD-videokuvaus, tuolloin ensimmäistä kertaa järjestelmäkamerassa. Näistä kumpaakaan en ole erityisemmin kaivannut ja tarkennuksen hitautta moititaan myös tämän mallin kohdalla. Niinpä tämän kameran hankinta ei ole minua oikein koskaan kiinnostanut vaikka se tietysti olisi ollut kaikissa suhteissa ainakin "vähän parempi" kuin vanha 5D.

Eilen sitten Canon vihdoin julkisti monen kauan odottaman 5D Mark III:n. Ja nyt alkoi minuakin kiinnostamaan; tarkennussysteemi on sama kuin vähän aikaa sitten julkaistussa EOS-1D X:ssä joka tarkoittaa että tässä mallissa tarkennus edustaa parasta osaamista mitä Canonilta tällä hetkellä löytyy. Muiden nykykameroiden tapaan myös herkkyys on huippuluokkaa kuten esimerkiksi dpreview.com:in testikuvista voi nähdä. Ja sarjakuvausnopeus on tuplat nykyiseen runkooni verrattuna, kuusi kuvaa sekunnissa.

Sitten on tietysti se iso mutta; hinta. Rajalan hinta tässä ennakkotilausvaiheessa on huikeat 3799 euroa! AC-foto Saksassa pyytää puolestaan 3299,-. Kun sitten Verkkokauppa.com (sama paikka mistä nykyisen 5D:ni muuten ostin!) on hinnoitellut uutuuden "kohtuulliseen" 2999,90 euroon niin teinpä tässä vaiheessa ennakkotilauksen sieltä. Vielä en ole kyllä ihan varma haluanko sijoittaa noin paljon uuteen runkoon mutta nythän tässä on ilmeisesti useampi viikko aikaa miettiä. Toisaalta vaihtoehdot ovat vähissä, minä kun kuitenkin haluan "täyden" koon kennon.

Lisää mietittävää aiheuttaa kuvakoon kasvu 12 megapikselistä 22:een. Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä että myös kuvankäsittelykalusto menisi uusiksi. Ja tietysti varmuuskopioitu levytila kasvaa entisestään. Näin tuo kameran vaihto tulee vieläkin kalliimmaksi kuin pelkkä kamerarungon hinta antaa ymmärtää.

2 kommenttia:

  1. En löytänyt enempää kirjoituksiasi tästä, tai muusta kamerasta. Minkälaiset ovat kokemuksesi kun kameran sait?
    Itse mietin ja mietin minkä kameran (tämä kyllä tuntuu aivan liian kalliilta näillä hinnoilla, mutta nyt on kyllä jo yli vuosi mennyt) ostaisin että pääsis alkaa harjoittelemaan tekniikkaa, josta en tiedä käytännössä mitään. Mutta opettelu on vaikeaa ilman kameraa.
    En halua ostaa mitään huonoa kameraa vain koska en vielä osaa näppäilijää enemmän, koska kuitenkin tiedän haluavani hyvän kameran.

    VastaaPoista
  2. Joo, olen ollut todella laiska kirjoittaja. Peruin sitten koko tuon tilauksen ja ostin helmikuussa 2013 Rajalasta käytetyn 7D:n lähinnä koiraurheilun kuvaamiseen, muuhun kuvaamiseen minulla on edelleen se "alkuperäinen" 5D. Yritänpä jossain vaiheessa kirjoitella kokeumuksiani tuosta 7D:stä mutta lyhyesti sanottuna se ei ole lunastanut kaikkia odotuksiani (lähinnä tarkennusjärjestelmän suhteen). Osin se voi myös johtua siitä että en ole perehtynyt aiheeseen vielä tarpeeksi.

    VastaaPoista